Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali järjestetään taas 7.– 15.11.2026
45. kertaa järjestettävä festivaali on täynnä seikkailuja ja sydäntälämmittäviä kohtaamisia.
Tämän vuoden festivaaliohjelmistossa nähdään monen monta mukaansatempaavaa ja ajatuksia herättävää tarinaa. Lastenelokuvissa seikkaillaan mitä mielikuvituksellisimmissa maailmoissa ja tutustutaan toinen toistaan ihastuttavimpiin hahmoihin, joiden matkasta ei vauhtia puutu. Nuortenelokuvien puolella nuorten elämän kaikki puolet iloineen ja suruineen tulevat katsojille tutuksi niin hauskojen kuin pohtimaan pistävien elokuvien saralla.
”Festivaali juhlistaa kulttuuripääkaupunkivuotta ja sen pääteemoja koskettavilla ja puhuttelevilla elokuvilla. Ohjelmistoyhteistyö maailman merkittävimpiin kuuluvien lastenelokuvafestivaalien sekä kotimaisen huippuanimaatiokoulun kanssa tarjoaa maukkaita lyhytelokuvia etenkin perheen pienimmille. Animaation mestarin Jan Švankmajerin klassikot eivät jätä yhtäkään katsojaa kylmäksi”, toteaa festivaalijohtaja Mika Anttolainen.
Kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi – Kohti parempaa maailmaa
Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi festivaali esittää Kohti parempaa maailmaa –ohjelman, josta riittää katsottavaa ja pohdittavaa monelle ikäryhmälle. Elokuvat käsittelevät mm. tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistämistä, monikulttuurisuutta, erilaisuuden hyväksymistä ja rauhaa. Ohjelma sisältää runsaasti pitkiä ja lyhyitä elokuvia monen ikäisille sekä kaikille elokuvan kautta paremmasta maailmasta kiinnostuneille. Pitkien elokuvien saralla tarjolla on muun muassa vauhdikasta toimintaa slovenialaiselokuvassa Gaja ja pelastusoperaatio, topakkaa dokumenttia kanadalaistuotanto Pikku prinssini Amir –elokuvassa, sekä riipaisevaa nuorisodraamaa koskettavassa australialaiselokuvassa River. Ikäryhmittäin räätälöidyt lyhytelokuvanäytökset esittelevät raikasta näkemystä maailman menosta niin lasten kuin nuortenkin perspektiivistä.
Loistavaa lastenelokuvaa
Lastenelokuvien saralla seurataan jälleen rohkeita, sinnikkäitä ja mitä kekseliäimpiä sankareita muuttuvien tilanteiden äärellä. Aurinkoisessa romanialais-bulgarialaisessa lasten road moviessa, Futistossuseikkailussa nuori jalkapalloilija Filip lähtee tien päälle etsimään toista pelikenkää, hurmaavassa lastenmysteerissä Menninkäisen salaisuus Hania-tyttö yrittää ystävineen tulla tutuiksi salaperäisen menninkäisen kanssa ja fantastisessa aikamatkustuselokuvassa Salainen kerros hypätään pahaenteiseen menneisyyteen päähenkilönsä Karlin matkassa. Vauhdikas toimintakomedia Håkan Bråkan 003 vie katsojat agenttien ja mysteerien maailmaan, kun taas väkevässä lastendraamassa Ilon odysseia taitetaan matkaa iloa etsivän päähenkilönsä Lisin mukana.
Festivaali on tänä vuonna tulvillaan toinen toistaan tyylikkäämpiä, tunnelmallisempia ja vauhdikkaita animaatioita. Laulamista rakastava lepakko nimeltä Benjamin vie meidät värikkääseen ja musiikintäyteiseen maailmaansa lastenelokuvassa Lepakon poika. Joulun lähestymistä taas enteilee Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva Korvatunturin joululoma. Niin ikään jouluisissa maisemissa perheen pienimpiä ilahduttaa Metsämarja Aittokosken luoma lastensuosikki, iki-ihana Pikkuli-lintu ensimmäisessä pitkässä koko perheen elokuvassaan Pikkuli ja Tähtipeura. Lyhytelokuvien puolella törmäämme niin tanssivaan sukkaan suomalaisanimaatiossa Villasukka, ufoja pelkäämättömään lehmään elokuvassa Lehmä, joka sanoi ei, kuin unille hamuaviin lintuihinkin animaatiossa Torkkupaikka.
Nuoret myrskyisässä maailmassa
Itsensä löytäminen ei ole helppoa mullistuvassa maailmassa. Tämän saavat huomata myös festivaalin nuortenelokuvien päähenkilöt. Road movie Huominen meren äärellä on koskettava kasvutarina ystävyksistä automatkalla, ja yhteiskunnallisen aktivismin nurjia puolia kantaaottavasti käsittelevä ruotsalaiselokuva Nipster pistää päähenkilönsä Chrisin pään pahemman kerran pyörälle. 1970-luvulle sijoittuvassa elokuvassa Vuoristoilmaa päähenkilö Mario lähtee tuulettamaan päätään kuvankauniisiin alppimaisemiin. Seksuaalivähemmistöjen asiaa esille nostavassa dokumentissa Omana itsenäni tutustutaan valovoimaiseen meksikolaistyttö Karlaan, kun taas kuubalaista Yaímitaa seuraavassa elokuvassa Norheimsund tartutaan kouriintuntuvasti modernin siirtolaisuuden ja deittailukulttuurin maailmaan.
Suomalaista osaamista nuorten elokuvien puolella tarjoilevat mm. koskettavasti elämän ja kuoleman kysymyksiä pohtiva dokumentti Kanssani aina, adoptoidun elämää kuvaava Qipao, 2000-luvun alkuun sijoittuva ryöstöelokuva Major Bag Alert sekä pessimismin pitäjään Puolangalle sijoittuva Puolanka pussy rally. Kasvua ja nuoren elämää pohtivassa, riipaisevan kaunistelemattomassa Sopeutumaton-dokumentissa seurataan erityisherkkää Nadjaa peräti kuuden vuoden ajan.
Ainutlaatuisia animaatioita
Viime vuoden Euroopan kulttuuripääkaupungin Chemnitzin ylpeys, Saksan suurin lastenelokuvien festivaali SCHLiNGEL näkyy tänä vuonna myös kotoisen oululaisfestivaalimme ohjelmistossa animaatioista koostetun lyhytelokuvapaketin muodossa. Perheen pienimmille mainiosti sopivassa kokonaisuudessa seikkailevat omissa lyhytanimaatioissaan muun muassa niin kissat, oravat kuin noidatkin. Värikäs lyhytelokuvakokoelma on koostettu SCHLiNGELin parhaista saksalaisista lastenlyhytelokuvista.
Tšekkiläistä animaatiota esitellään yhteistyössä maailman vanhimman ja suurimman lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin, Zlín Film Festivalin kanssa. Hurmaavat, lastenanimaatiot pitävät sisällään kaikenkarvaisia seikkailijoita tontuista siileihin, ja nuorten puolella pohtimaan pistävät muun muassa kummistuttava levysoitin sekä suorastaan pirulliset kengät. Elokuvapaketit kummallekin ikäryhmälle on koostettu rakastetuimmista Zlín Film Festivalin lyhytanimaatioista.
Animaation taikaa saadaan seurata myös festivaalin erikoisohjelmistossa Animaation mestari Jan Švankmajer. Muun muassa Tim Burtonin esikuvana toimivan tšekkiläismestarin taidonnäyteitä on luvassa varttuneemmalle yleisölle suunnatussa, stop-motion-animaatiota ja elävää kuvaa yhdistelevässä kulttielokuvassa Alice (1988), joka on suorastaan hurja versio Lewis Carrolin tutusta Liisa –sadusta. Švankmajerin tuotannon erilaisia taiteellisia tyylejä ja lähestymistapoja aina 1960-luvulta 1990-luvulle asti esittelee lyhytelokuvapaketti. Lyhytelokuvaohjelman on koonnut Pavel Bednařík, ja sen yhteydessä pidetään lyhyt luento Jan Švankmajerista.
Freimi taas on turkulainen ruohonjuuritason animaatioyhdistys, joka esittelee kotimaista osaamista animaatioiden ystäville. Lapsille ja nuorille suunnatuissa animaatiopaketeissa tutustutaan esimerkiksi Fangs and Claws –elokuvan hirmistyttävään vampyyriin sekä päättömään ritariin elokuvassa Headless. Freimin lyhytelokuvia yhdistää suomalainen tekijyys sekä monipuolinen animaatiotekniikoiden käyttö. Herkulliset kokoelmat sopivat hienosti myös tuoretta animaatiotaituruutta arvostavalle aikuisyleisölle.
6. Oulun lastenelokuvafoorumi keskiviikkona 11. 11.2026
Suomen oloissa ainutlaatuinen lastenelokuvafoorumi on kansainvälinen elokuva-alan ammattilais- ja yleisötapahtuma, joka käsittelee niin pitkien kuin lyhyiden lasten- ja nuortenelokuvien tilaa ja tulevaisuutta. Festivaalille saapuvat kansainväliset ja kotimaiset tekijävieraat osallistuvat lastenelokuvafoorumiin. Aamupäivän suomenkielisessä ohjelmassa tutustutaan kotimaisiin uutuuksiin. Iltapäivällä on vuorossa englanninkielinen kansainvälinen osuus. Moderaattorina toimii Aino Isojärvi.
Foorumia voi seurata etänä striimin kautta. Osallistuminen on ilmaista. Lisätietoja foorumista päivitetään tapahtuman sivulle.
Kilpasarjojen elokuvat ja erikoisohjelmistot
Lastenelokuvien kilpailussa on mukana yhdeksän elokuvaa, Nuortenelokuvien kilpailussa viisi elokuvaa, Kotimaisessa kilpailussa seitsemän elokuvaa ja Paras eurooppalainen lasten lyhytelokuva – ECFA Short Film Award -kilpailussa on kuusi elokuvaa. Parhaan eurooppalaisen lastenelokuvan ECFA Award myönnetään Lastenelokuvien kilpailun parhaalle eurooppalaiselle lastenelokuvalle. Parempi maailma -palkinto myönnetään lasten- ja nuortenelokuvan alalla ansioituneelle henkilölle, järjestölle tai yhteisölle.
Kansainväliseen tuomaristoon kuuluvat Eva-Maria Schneider-Reuter Saksasta, Sunniva Eir Tangvik Kveum Norjasta ja Tiia Hyvälä Oulusta. Kotimaisen kilpailun tuomarina toimii Juha Rajamäki. Lapsituomaristo koostuu paikallisista oululaisista lapsista ja ensi kertaa kansainvälinen Nuorisotuomaristo sekä oululaisista että saksalaisista nuorista.
Kilpasarjojen lisäksi festivaalilla on monta erikoisohjelmistoa. Valkokankaalla pyörii Maailmanpyörä, ja pohjoismaisten lastenelokuvafestivaalien Nordic Junior Sessions -yhteistyöverkoston myötä Pohjolasta on moneksi –elokuvia. Lasten ja nuorten tekemiä elokuvia palkitaan Frozen Nights -kilpailussa. Monipuolisista lyhytelokuvapaketeista löytyy kymmeniä elokuvia ihmeteltäväksi eri-ikäisille kolmevuotiaista lähtien.
Lisää tietoa palkinnoista ja tuomaristoista täältä>
Lastenelokuvien kilpailu:
87 RUPIAN MUSTEKYNÄ Intia 2025, ohjaus Ravi Nimbalkar
FUTISTOSSUSEIKKAILU Romania, Bulgaria 2026, ohjaus Paul Negoescu
HÅKAN BRÅKAN 003 Ruotsi 2025, ohjaus Ted Kjellsson
ILON ODYSSEIA Kosovo, Ranska 2025, ohjaus Zgjim Terziqi
KUN ME TYTÖT KASVAMME Brasilia 2025, ohjaus Neli Mombelli
LEPAKON POIKA Alankomaat, Luxemburg 2024, ohjaus Patrick Raats
MENNINKÄISEN SALAISUUS Puola, Tšekki 2025, ohjaus Krzysztof Komander
PAULIINA P.:N TOINEN PÄIVÄKIRJA Kroatia, Slovenia, Serbia 2025, ohjaus Neven Hitrec
SALAINEN KERROS Itävalta, Luxemburg, Saksa 2025, ohjaus Norbert Lechner
Parhaan eurooppalaisen lastenelokuvan ECFA Award myönnetään Lastenelokuvien kilpailun parhaalle eurooppalaiselle lastenelokuvalle.
Nuortenelokuvien kilpailu:
HUOMINEN MEREN ÄÄRELLÄ Saksa 2024, ohjaus Patrick Büchting
NIPSTER Ruotsi 2026, ohjaus Sunniva Eir Tangvik Kveum
OMANA ITSENÄNI Meksiko, Saksa 2025, ohjaus Kani Lapuerta
RISTIAALLOKOSSA Belgia, Alankomaat, Ruotsi 2025, ohjaus Cecilia Verheyden
VUORISTOILMAA Sveitsi 2026, ohjaus Erik Bernasconi
Kotimainen kilpailu:
GAP Suomi 2026, ohjaus Malin Nyqvist
KORVATUNTURIN JOULULOMA Suomi 2025, ohjaus Leevi Lemmetty
KUTKUTTAJA Suomi 2025, ohjaus Jenni Koljonen, Elina Mikkola, Anna Rohesalu, Juulia Niiranen
MARCO POLO Suomi 2025, ohjaus Pinja Sormunen
PIKKULI JA TÄHTIPEURA Suomi 2026, ohjaus Metsämarja Aittokoski
QIPAO Suomi 2026, ohjaus Aada Paaso-Rantala
SOPEUTUMATON Suomi 2026, ohjaus Miikka Poutiainen
Paras eurooppalainen lasten lyhytelokuva – ECFA Short Film Award -kilpailu:
JÄÄHYPENKKI Iso-Britannia 2025, ohjaus David Johnson
KOLIBRIN UROTEKO Ranska 2025, ohjaus Morgan Devos
KUN RIKASTUN Alankomaat 2025, ohjaus Lucas Camps
KUTKUTTAJA Suomi 2025, ohjaus Jenni Koljonen, Elina Mikkola, Anna Rohesalu, Juulia Niiranen
LEENAN MAATILA: HERKKUATERIA Kroatia 2025, ohjaus Elena Walf
TORKKUPAIKKA Ranska 2026, ohjaus Mali Delepière, Flora Jacon, Alicia Salvi, Hongyi Liu, Saïd Saïd, Tristan Truphemus
Vieraita näytöksissä festivaaliviikolla
Festivaalin näytöksissä tavataan joukko tekijävieraita, jotka kertovat elokuvistaan ja keskustelevat yleisön kanssa työstään ja elokuvien luomisprosessista. Paikalla on mm. ohjaajia, tuottajia, käsikirjoittajia, kuvaajia, leikkaajia ja pääosanäyttelijä.
GAJA JA PELASTUSOPERAATIO
Ohjaaja Peter Bratuša
Käsikirjoittaja, tuottaja Špela Levičnik
Näyttelijä Uma Štader
ke-to 11.–12.11.
HÅKAN BRÅKAN 003
Ohjaaja Ted Kjellsson ti-pe 10.–13.11.
ILON ODYSSEIA
Ohjaaja Zgjim Terzeqi ke-pe 11.–13.11.
NIPSTER
Ohjaaja Sunniva Eir Tangvik Kveum ti-la 10.–14.11.
PIKKULI JA TÄHTIPEURA
Ohjaaja Metsämarja Aittokoski ke-pe 11.–13.11.
RIVER
Ohjaaja Zane Borg
Näyttelijä, tuottaja Mia Barrett
ke-to 11.–12.11.
SALAINEN KERROS
Ohjaaja Norbert Lechner ti-su 10.–15.11.
SOPEUTUMATON
Ohjaaja, tuottaja Miikka Poutiainen
Leikkaaja, kuvaaja Mauri Lähdesmäki
ma-ke 9.–11.11.
EI PAKOPAIKKAA, Ukraina
Ohjaaja Valeriia Kalchenko ma-pe 9.–13.11.
Vitalinan vanhemmat eroavat, ja hänen täytyy päättää, muuttaako hän isän vai äidin luokse asumaan. Kun isä kuitenkin jää asumaan perheen yhteiseen kotiin vielä eron jälkeenkin, tunnelma kiristyy. Kurjuutta lisää Vitalinan lemmikkierakkoravun katoaminen ja koulun kykykilpailu, johon hän ei todellakaan haluaisi osallistua.
KATSE YLÖSPÄIN, Japani
Ohjaaja Kosuke Sakoda ma-la 9.–14.11.
Kuvaaja Yoshiaki Shimane ke-la 11.–14.11.
Teini-ikäisen Chienan isoäiti on sairaalassa eikä juuri reagoi muuhun maailmaan. Chiena ryhtyy piristämään isoäitiä lukemalla tälle isoäidin omaa päiväkirjaa, mutta ajautuukin sitä kautta itse löytämään mystisiä merkintöjä, jotka vievät Chienan tutkimusmatkalle.
TANITIN SALAPERÄINEN YSTÄVÄ, Espanja
Ohjaaja Pep Garrido
Tuottaja Xesc Cabot
pe-la 13.–14.11.
Espanjan maaseudulla alakoululainen Tanit huomaa rakkaan Xuc-koiran kadonneen. Huolestunut tyttö pujahtaa etsimään koiraa metsästä. Xuc löytyy etäisen talon luota, jossa asuva kärttyisä vanha nainen ei innostu Tanitin kyselyistä. Noitana pidetyn Peronan töykeydestä huolimatta utelias tyttö jatkaa sinnikkäästi vierailuja. Samalla, kun Tanit salailee ystävyyttään Peronan kanssa, äiti odottaa pikkusiskoa, mutta raskaus on ollut vaikea. Pian yllättävä käänne muuttaa Tanitin elämän.
VILLASUKKA
Ohjaaja Katariina Haukka ma-to 9.–12.11.
Vilkas villasukka lähtee seikkailulle keittiötä tutkimaan, bilettää kattiloiden kanssa ja joutuu kiipeliin. Kuinka keltaisen sukkasankarimme käy?
Švankmajer-asiantuntija Pavel Bednařík to-pe 12. – 13.11.
Association for Film and Audiovisual Education, Tšekki
Näytöspaikat
Elokuvat pyörivät valkokankailla Valvesalissa sekä elokuvateatteri Studiossa, jotka kummatkin sijaitsevat kulttuuritalo Valveella, Hallituskatu 7, Oulu. Keskustakirjasto Saaren remontin valmistuttua näytökset palaavat nyt Pakkalan saliin, Kaarlenväylä 3, Oulu. Festivaali-info löytyy festivaaliviikolla Valvesalin aulasta. Liput näytöksiin myy Valveen lippumyymälä ja Ticketmaster.
Palkintojenjakotilaisuus lauantaina 14.11. klo 14
Palkintojenjakotilaisuus järjestetään lauantaina 14.11. klo 14 alkaen Kulttuuritalo Valveen Valvesalissa, jossa tuomaristot palkitsevat kilpasarjojen voittajat. Tilaisuuteen on vapaa pääsy! Tilaisuuden jälkeen näytetään ECFA-lyhytelokuvakilpailun voittaja Studiossa, näytökseen on vapaa pääsy. Muut palkitut elokuvat esitetään sunnuntaina Studiossa klo 12.00 alkaen.
Tapahtuman verkkosivuille täydentyy jatkuvasti lisää tietoa elokuvista ja niiden tekijöistä.
Ohjelman muutokset ovat mahdollisia.
Voit myös seurata festivaalin kuulumisia sosiaalisessa mediassa:
Facebook
Instagram
TikTok
Oulun Elokuvakeskus ry.
Villatehtaan B-rakennus, Pikisaarentie 15, 90100 Oulu
Teksti / Lähde: Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali

